emmalaurakatariina

 Lapsista nuorempikin aloittaa syksyllä koulun. Yksi aikakausi päättyy, viimeistä kertaa meidän perheessämme. Pian meillä ei ole ollenkaan enää pieniä päiväkoti-ikäisiä lapsia, vaan kaksi koululaista. Kaikki on samalla niin hienoa ja jännittävää, mutta kuitenkin haikeinta mitä olen koskaan kokenut. Muistan kyllä, kuinka itkin, kun esikoinen aloitti koulun. Samalla meillä oli kuitenkin kotona parin kuukauden ikäinen vauva, ja elämä oli hyvin erilaista kuin nyt. Jollain tavalla tuntuu siltä, kuin joutuisin nyt päästämään irti. Tiedän, että minua tarvitaan vielä vuosia ja minulla on onneksi lasteni kanssa todella läheinen ja tiivis suhde. Vanhempi lapsistamme on jo yläasteella, joten hänen kanssaan olen onneksi joutunut harjoittelemaan tätä kaikkea. Silti en voi välttää tuntemasta, että yksi vaihe elämässä on nyt lopullisesti ohi. Surullista, haikeaa ja kaunista. Näen muutoksen jo tyttäressäni. Pieniä tekoja ja eleitä, joissa itsenäistyminen ja kasvaminen konkretisoituu. Olen maailman o

Niin se vaan on, että usein kun yksi asia menee pieleen, muu seuraa perässä. Meillä hajosi auto pari viikkoa sitten. Samalla kun yritettiin selvittää kuinka pahasta viasta on kyse, meni yksi puhelinkin vaihtoon. Ihan vaan vihjeenä muille: kun korjaat autoa ja lähdet koeajolle, älä jätä puhelinta auton katolle. Ja ei, mä en ole tässä perheessä se joka korjaa autot. Tai jättää puhelimensa auton katolle.. Saman viikon olin myös ollut meidän tyttären kanssa kotona, kun oltiin molemmat flunssassa. Mulla on taipumusta tulla kipeäksi jos stressi käy liian kovaksi, ja niin siinä sitten kävikin että viikonloppua kohden pieni flunssa muuttui kunnon räkätaudiksi ja olo oli sen mukainen. Onneksi mulle sattui siihen kohtaan vapaapäiviä, enkä joutunut olemaan enää uudestaan pois töistä.  No, onneksi tuona samana päivänä sain kuitenkin kuulla jotain hyvääkin. Sain nimittäin kutsun työhaastatteluun. Valmistuin vuosi sitten merkonomiksi, ja tuolloin mulle tarjottiin vuoden määräaikaista sopimusta harjo

Me ollaan lasten kanssa lomailtu viimeiset pari viikkoa. Se on kyllä tullut tarpeeseen. Kiireisen talven ja kevään jälkeen ei ole oikeastaan edes tullut tarvetta lähteä mihinkään, tai tehdä mitään erityistä. Ollaan ulkoiltu paljon, syöty hyvin ja mun vanhempien takapihalla on lapsia varten uima-allas. Siellä on käyty melkeinpä joka päivä. Siinä kun on se hyvä puoli, että toisin kuin rannalla, mun ei itse tarvitse mennä veteen! Ollaan tosiaan lomailtu ihan kolmistaan, kun Henkalla ei tänä kesänä ole lomaa ollenkaan. Tällä viikolla on mullakin edessä paluu töihin. Rehellisesti voin sanoa, ettei se oikein innostaisi.    Olispa aina loma!

 Mä olen meidän perheestä varmaan se, jolla on kestänyt kaikkein pisimpään tottua pikkukaupungin elämään. Muutimme melkein neljä vuotta sitten Helsingistä omaan lapsuuden kotikaupunkiini. Luulisi siis, että mulle se olisi ollut helpointa.  Muistan elävästi, kun 8-vuotiaana istuin meidän pakettiauton etupenkillä vanhempieni välissä. Muuttokuorma Helsinkiin oli matkassa, ja koska oli lämmin kesäpäivä mulla oli keltainen lyhyt t-paita, joka oli silloin muotia. Oli silti niin kuuma, että hiki valui. Mua pelotti niin paljon, etten tuntenut oikeastaan mitään. Vielä ei ehkä pystynytkään ymmärtämään, kuinka suuri muutos oli edessä. Ja koska sukulaiset asuivat entisellä kotipaikkakunnallamme, palaisimme sinne kesän aikana vielä useita kertoja. Kävisin saaressa vanhojen luokkakavereiden kanssa, ja kulkisin edelleen saman pikkukaupungin katuja jäätelötötterö kädessäni.  Melkein tasan kaksikymmentä vuotta myöhemmin pakkaan oman perheeni kanssa muuttokuormaa. Pari päivää aiemmin olemme viettäneet m

Koska olen syönyt naudan jauhelihasta valmistettua ruokaa kyllästymiseen asti, olen nyt käyttänyt enemmän kanaa ja myös kanan jauhelihaa. Muutama päivä sitten tein itselleni siitä tortillatäytteen. Käytän usein ruokiin sitä, mitä sillä hetkellä kaapista löytyy. Niin tässäkin tapauksessa. Kuvan alla tän herkun ohje. broilerin jauhelihaa tomaattimurskaa/paseerattua tomaattia pakasteherneitä pakastemaissia valkosipulia tuoretta kurkkua tuoretta paprikaa vegaanista valkosipulikastiketta tortillapohjat Koska vehnä aiheuttaa mulle todella pahan ihottuman käsiin, olen syönyt nyt maissista tehtyjä tortillapohjia, joita löytyy ainakin Tescon valmistamana S-ryhmän kaupoista. Olen myös joskus jättänyt jauhelihan kokonaan pois, ja korvannut sen esimerkiksi kukkakaalilla tai parsakaalilla. Todella hyvää myös niin!

Usein ajatellaan, että ainoa tapa kuntoilla "oikein" on mennä kuntosalille. Mä en ole oikein koskaan päässyt siihen hommaan mukaan. Olen kyllä omistanut enemmän kuin yhden salikortin, ja tänäkin talvena kävin muutaman kerran. Liikkua voi niin monella eri tavalla, ja jokaisen pitäisi löytää se oma juttunsa. Silloin se ei tunnu velvollisuudelta, ja siitä saa enemmän irti. Mä olen vihannut liikuntaa lapsesta asti. Kävin kiltisti baletissa, jumppakerhossa, taitoluistelussa, telinevoimistelussa ja koulun liikuntatunneilla. Mikään niistä ei tuntunut olevan mun juttu. Mikä näitä kaikkia yhdistää, on varmasti ainakin se, että niissä on muitakin. En harrastanut koskaan mitään, missä olisi oltu yksin. Ja tämän jos olisi tajunnut tuolloin, ei olisi tarvinnut odottaa yli parikymppiseksi asti että kuin opin nauttimaan urheilemisesta. Ensin aloitin lenkkeilemällä, sitten siirryin kotitreeneihin ja lopulta ulos jumpalle. Ja vaikka huomaan myös salin hyödyt ja voin hyvin kuvitella tekev